TARMO 110 VUOTTA!

7.4.2013

Hämeenlinnan Tarmo viettää 110-vuotisjuhliaan tänä vuonna, lue juhlavuoden tapahtumista tarkemmin.

Tarmon juhlavuosi on siis alkanut. Vuosi huipentuu elokuussa pidettäviin 110-vuotiskisoihin, jotka ovat ns. iltakisat seuran väelle 17.8. Toinen huippukohta on 26.10 Raatihuonella pidettävä juhla. Tietenkin myös kaikki kesän mukavat yleisurheilutapahtumat ovat osa juhlaa.

Tarmolle onkin kunnia-asia järjestää kisat aina hyvin ja tulevan kesän kisoihin kaivataan taas kaikkia kynnelle kykeneviä seuraihmisiä apuun toimitsijoiksi. Tärkeimpiä kisoja ovat seuraavat:

Hippokisat 25.6

Kultakeskus Games 2.6

Kaupunkimaraton 13.7

Tähtikisat 14.8

Luonnollisestikin myös viikkokisat pyörivät junioreille eikä unohtaa pidä tietenkään Aulanko-juoksua toukokuun alussa eikä Jaskan jolkkua lokakuussa.

Varsinkin Kaupunkimaratonille tarvitaan paljon toimitsijoita/liikenteenohjaajia ja jos tiedät, että voisit tulla tuolloin avuksi niin ilmoittaudu allekirjoittaneelle mahdollisimman pian. Myös muihin kisoihin voit ilmoittautua allekirjoittaneelle. Kilpailut ovat urheiluseuran tärkeä toiminto, joilla hankitaan varoja toimintaan eli kilpailuiden järjestäminen on yksi seuran kivijalka.

Tänä keväänä järjestetään myös varainhankintana Pilkkosten sukkamyynti, joka on juuri pyörähtänyt käyntiin. Asiasta lisätietoja Minttu Toivoselta tai allekirjoittaneelta.

Raatihuoneen 110-vuotisjuhla pidetään siis Raatihuonella 26.10.2013. Tilaisuus alkaa klo 17.00 lyhyellä virallisemmalla osuudella ( ansiomerkkien jako jne) ja jatkuu sitten klo 18.30 juhlaillallisella. Tarjolla on kaupungin tarjoamat alkumaljat ja sen jälkeen Maunviljelijät OY:n Hämeenlinnan Tarmon innoittama illallismenu (liitteessä alapuolella). Mahdollista on nauttia myös viiniä ruuan kanssa ( huom. tilaisuus täysi-ikäisille). Illalliskortin hinnaksi tulee 56 euroa ja sen jokainen ruokailija maksaa itse. Illalliskortin haluavat henkilöt ilmoittautuvat minulle juhannukseen mennssä ( ruokailu maksetaan syyskuussa erikseen ilmoitettavalle juhlatilille). Ruokailijamäärä pitää saada selville jo hyvissä ajoin - senkin vuoksi, että Tarmolla on myös muita jaostoja ja niistäkin halutaan juhlaan mukaan. Tilaisuuteen pyritään myös järjestämään ohjelmaa. Tarkoitus olisikin, että juhlassa nautitaan ja viihdytään.

Eli jään odottamaan yhteydenottoja niin toimitsija-asiassa kuin juhla-asioissa. Hyvää juhlavuotta toivottaen

Kirsi-Marja Koskela

YU-jaoston puh.joht

040-7370588

kirsi-marja.koskela@edu.riihimaki.fi

Liitteet