Tarmon pikurit edelleen loistavassa vedossa

17.2.2020

Ennätysparannus vei Eino Vuoren M19-sarjan 60 metrin finaaliin, mutta ei voittoon. Sampo Kiviharju sen sijaan onnistui mestaruuden tavoittelussaan Tampereella.

Huima mutta odotettu yhdeksän sadasosan (1.3% !!! 6.99 --> 6.90) ennätysparannus välierässä vei Eino Vuoren M19-sarjan 60 metrin finaaliin Helsingin Liikuntamyllyssä järjestetyissä nuorten SM-hallikilpailuissa. Finaalissa kuitenkin karut ja kuivat yleisurheilun säännöt veivät mestaruuden Einolta Kankaanpään Seudun Leiskun Eero Hirviselle (6.94). Kaikki kunnia ja arvostus Eerolle, mutta hitusen paremmalla onnella Hämeenlinnan Tarmon Eino olisi juhlinut mestaruutta.

Eino oli vakuuttunut siitä, ettei hän aavistanut: "Reagoin lähetyspistoolin laukaukseen." 2 sekunnin tuhannesosaa liian hätäinen lähtö kuitenkin johti hylkäykseen. Liitteenä on video finaalin lähtöhetkestä, jokainen lukija voi itse päätellä kuinka selvästä "rosvouksesta" oli kysymys.

Erika Välkkynen juoksi Liikuntamyllyssä N17-sarjan 60 metrin alkuerässä tuloksen 8.12 (PB?). Tulos ei tänään riittänyt finaaliin, jonka voittoon juoksi Espoon Tapioiden Anna Pursiainen (7.54). 

Ida-Sofia Simola juoksi N17-sarjan 800 metrin alkuerissä aikaan 2.27.44 (PB?), tulos ei tuonut finaalipaikkaa.


Samaan aikaan Tampereella kisailivat "aikuisurheilijat".

Tampereella kirkkainta mitalia tavoitteli flunssan vuoksi menneen viikonlopun nuorempien miesten SM-hallit väliin jättänyt Sampo Kiviharju. 200 metrin 30-vuotiaiden suomenennätyksen muutama viikko sitten juossut Sampo on ehdoton ennakkosuosikki sunnuntain bravuurimatkallaan. Mutta hänellä oli tähtäimessä myös 35-vuotiaiden 60 metrin mestaruus Lahden Ahkeran Emmanuel Hitilashan jäätyä kisasta pois.  

Sampon ensimmäinen tavoite täyttyi ja mestaruus tuli tarmolaiselle tuloksella 7.16. Ei aivan ennätykseen, mutta flunssaviikon jälkeen hieno noteeraus.

Sampo oli kantava jäsen Hämeenlinnan Tarmon 4 x 200 m viestijoukkueessa (M45-M40-M35-M30). Anssin, Juuson ja Samulin (kaikki Kiviharjuja) säestäessä Tarmon viestijoukkue sijoittui viidenneksi.

Kunnioitettavaan tulokseen (34.04) ja mestaruuteen ylsi N85-sarjan 3000 m kävelyssä Hanna Laurila. Anu Ojanen voitti N55-sarjan 1500 m (5.57.14).

Muita Tampereen tuloksia:
 

M401500 m6.Miika Marttinen4.57.86
M501500 m3.Kari Virtanen4.50.48
M5560 m3.Harri Kauranen8.20
N3560 m8.Annika Rosberg-Haavisto9.27
N35pituus6.Annika Rosberg-Haavisto4.07



Aino Aalto suoritti lauantaina henkilökohtaisen kolmiottelun Turun juniorihallikilpailuissa seuraavin tuloksin:

T15
60 m aj      10.08
korkeus     162        (1.)
kuula         11.44      (2.)

 

Linkki Hämeen Sanomien uutiseen

 

Liitteet