Aikuisurheilu
Aikuisurheilu (ent. veteraaniurheilu) on yli 30-vuotiaiden kunto- ja kilpaurheilua. Aikuisurheilijat kilpailevat ikänsä mukaan sarjoissa, joita on viiden vuoden välein. Toimintaa koordinoi Suomen Aikuisurheiluliitto ry ( SAUL ).
Hämeenlinnan Tarmo on SAUL jäsenseura.
Aikuisurheilijat hankkivat itse SuomiSportin kautta kilpailulisenssin jos osallistuvat kilpailuihin, joissa vaaditaan lisenssiä. Lisenssin hankkimisohjeet löytyvät "Seura"-välilehdeltä kohdasta "Lisenssi".
Liittymällä Tarmon yleisurheilujaostoon tulet merkityksi SAUL:n jäsenrekisteriin. Se antaa oikeuden osallistua Aikuisurheiluliiton kilpailuihin niin kansallisiin kuin arvokisoihinkin ( SM, PM, EM, MM ).
Aikuisurheilijan tietolähteitä ovat SAUL:n internet-sivut ja liiton virallinen tiedotuslehti Ikiliikkuja.
Suomessa ja Pohjoismaissa kilpaillaan ns. kalenteri-ikäsäännön mukaisesti, eli uuteen sarjaan saa osallistua jo vuoden alusta, vaikka täyttäisi kyseisen ikävuoden vasta loppuvuodesta.
EM- ja MM-kilpailuissa noudatetaan tarkkaa syntymäpäivää kilpailusarjojen määrittelyssä. Sarjoja on siis jokaiselle. Kilpailijoita on yleisesti myös iäkkäämmissä sarjoissa.
Jäsenmaksu vuodelle 2023 on 25 €.
Seuran jäseneksi liittymisen ohjeet löytyvät "Seura"-välilehden alta "Liity jäseneksi" eli jäsenien tulee luoda oma SuomiSport-tili, hakea jäsenyyttä ja sen hyväksymisen jälkeen maksaa jäsenmaksu SuomiSport-palvelussa.
Muistathan hoitaa jäsenyytesi ja jäsenmaksun kuntoon ennen kuin edustat seuraa kilpailuissa!
Jäsemaksulla maksetaan SAUL:n jäsenmaksu.
Alennukset Tarmon juoksutapahtumiin.
Pullerin yu-tilan käyttö Tarmon vuoroilla ( sekä erikseen varatulla maanantain klo 9.00 - 10.00 vuorolla) edellyttää jäsenmaksun lisäksi 50 € vuosimaksua syksystä 2023 alkaen. Pulleri on käytettävissä talvikaudella suunnilleen isänpäivästä äitienpäivään pois lukien normit pyhäpäivät, jolloinka halli on muutenkin kiinni. Maanantain vuoro ei ole käytettävissä urheilukoulun loma-aikoina.
Tarpeettomat aikuisurheilijoilla olevat avaimet pyydetään kohteliaimmin palauttamaan !