Tarmolaisia SM-kisoissa tulevana viikonloppuna

18.2.2015

Viikonloppuna käytävissä yleisurheilun SM-halleissa Tampereella kilpailee 9 Tarmon urheilijaa.

 

Miesten 60metrillä Tarmon sprintterit Arttu Seppänen ja Aaro Forss kamppailevat Suomen nopeimman miehen tittelistä. Tarmon pikamenijät ovat erittäin terävässä kunnossa ja Pirkkahallin nopealla radalla voidaan pojilta odottaa jopa ennätysaikoja. Lauantaina käytävään kilpailuun on ilmoittautunut 32 juoksijaa, joten seuraa lähtötelineissä riittää. 60 metrillä juostaan alku-, välierät ja finaali ja kaikki 3 juoksua on ohjelmassa lauantain aikana.

 

Nea Hyvärinen avaa hallikilpailukautensa sunnuntaina. Vasta 17-vuotias Nea taistelee silloin 800metrin juoksussa Suomen mestaruudesta. Kilpailuun ottaa osaa 10 juoksijatarta. Hallissa N-17 Suomen mestaruuden viime talvena voittanut Nea on kovassa kunnossa ja pistää varmasti hyvin kampoihin muille kilpailijoille. Syksyn ja alkutalven harjoitukset ovat Nealla menneet hyvin. Vuoden vaihteen jälkeen ilmaantuneet jalkavaivat toivat muutaman viikon tauon juoksemiseen, mutta juoksutauon aikana Nea on harjoitellut kovaa korvaavilla menetelmillä. Nyt juokseminen sujuu taas ja sunnuntain kilpailu toimii hyvänä valmistautumisena nuorten SM-halleihin, jotka käydään seuraavana viikonloppuna Turussa. Naisilla on Tampereella myös viestijoukkue 4x300metrin viestissä. Tarmon nuori joukkue lähtee viestiin haastajana ja kilpailu toimii hyvänä ja arvokkaana kokemuksena tulevia vuosia varten. Viestit juostaan sunnuntaina kisojen päätöslajina.

 

Lauantaina SM-hallien yhteydessä käydään 15-vuotiaiden SM-halliottelut. Poikien 5-ottelussa Tarmolaisista nähdään Olli Kurki ja tyttöjen 5-ottelussa Petra Kallionpää ja Saara Forsell. Poikien ottelussa kilpailee 15 nuorta urheilijaa. Tyttöjen ottelu keräsi valtavan suosion, sillä Suomen mestaruudesta kilvoittelee peräti 51 monipuolista urheilijaa.

 

Kilpailuita ja Tarmolaisten suorituksia voit seurata Yle Fem kanavalta. Lähetykset Tampereelta tulevat lauantaina klo18.30 - 19.30 ja 19.50 – 21.00 sekä sunnuntaina klo19.50 - 22.00.

 

Tsemppiä kisailijoille ja kovia tuloksia tauluun! :)