Ajankohtaista

Tarmo selvitti kuin selvittikin tiensä Vattenfall-seuracupin finaalitapahtumaan Nokialle 3.9. Sijoitus alkukilpailuissa oli 15, jota lähdetään finaaleihin parantamaan. Ohessa Tarmon tiimi. Valituille info myös meilitse. Kisamatkalle joukkueella on bussikuljetus reitilllä Hml-Nokia-Tre (Ruotsi-ottelu-Hml).
Viikonlopun aikana kilpailtiin Suomenmestaruuksista kahdella paikkakunnalla. Kajaanissa mittelivät paremmuudesta 16-17-vuotiaat ja Hämeenlinnassa täräyteltiin tulosta tauluun kotikisojen merkeissä. Alla pientä kisaraporttia molemmilta paikkakunnilta.
Vaatejakelu ja talkoot keskiviikkona
Eilen kilpailtiin 9-15-vuotiaiden viestijuoksujen piirinmestaruuksista Forssassa. Hämeenlinnaan raahattiin mitaleita kymmenen joukkueen voimin. Mitaleita tuli niin aidoista, pikamatkoilta kuin pidemmiltäkin matkoilta. Pirteimmästä esityksestä vastasivat 13-sarjan pojat, jotka nappasivat jokaiselta matkalta mitalit. Lisäksi T9 sarjan likat heivasivat 4x400 metrin viestissä vanhan Tarmon ennätyksen romukoppaan komealla ajalla 5.32,58. Tuolla tuloksella irtosi LeKin vanavedessä hopiaa.
Piirinmestaruusviestit kisaillaan lauantaina 13.8 klo 11.00 alkaen Forssassa. Tarmo järjestää kisapaikalle bussikuljetuksen koko joukkueelle. Bussi starttaa klo 09.00 Matin Saunalta (Kaurialan kentän ylärakennus).
Seurakisan toinen osakilpailu kamppaillaan Nokialla 9.8 klo 18.00 alkaen. Kisaan on alustavasti nimetty e-rit-täin kovatasoinen joukkue. Nyt kaikki tappelemaan finaalipaikasta ja pääsystä Ruotsi-otteluun kannustamaan Suomi voittoon!
Pm-kisat alkavat klo 18 Kaurialassa, toimitsijat paikalle viimeistään klo 17!
Tarmon Pinja Karhunen heitti Urjalan Varstakisoissa kiekonheiton voittoon uudella ennätyksellään 45,12. Ennätyksellään Pinja sijoittuu aikuisten vuositilastossa sijalle 15, ja omassa sarjassaan (N19) sijalle 4.
Kaurialan kentällä 3.8.
RSS ATOM